Kuka oon, joko arvaat sen?

Peppi Pitkätossun poncho on talonmyyjän taitava tekele, joka on, kuin tehty Pepille. Itse nukke on kauan havittelemani Heidi Otti:n uskomattoman suloinen lelu. Hintansa väärti.

Eihän noista leteistä, punaisesta hiusväristä ja talon värikkyydestä voi varmaankaan erehtyä? Liljojen Laakso on saanut kunnian olla aikuistuneen Peppi Pitkätossun seuraava asuinpaikka! Sakari Hirvi ja Amanda Aurinkoinen auttavat Peppiä talorahjuksen remontissa. Muut kyläläiset eivät oikein tiedä miten Peppiin suhtautua. Aikuistunut Peppi on aivan yhä anarkistinen, kuin lapsenakin. Paljain jaloin, letit heiluen hän kulkee kylän teitä. Miehet katsovat Peppiä ihaillen ja sekös hameväkeä ärsyttää entisestään. Tuollainen humsantuusa naikkonen, jonka lapsuudesta kaikki ovat lukeneet, muuttaa pieneen tuppukulään ja on aivan yhtä lapsekas, iloinen ja kehtaakin kävellä niin sinut itsensä kanssa oloisena! Tuollainen heitteille jätetty, varmasti traumatisoitunut ihminen! Ja miten siitä Pepistä onkin voinut kasvaa noin kaunis? Vartalokin on sorja, mutta ihmekös tuo, kun ei taida ruokaa osata valmistaa. Kuka hänelle olisi neuvonut? Voi voi, miten pikkumaista ja millaisia yleistyksiä. Kuka tietääkään mitä kaikkea Peppi on lapsuuden jälkeen puuhaillut? Ehkäpä salat  alkavat hiljalleen valoittua.

Koska talon rahjus ei ole Huvikumpu, on Pepin keksittävä sille uusi nimi. Alkuperäistä Huvikumpua asuttaa Pepin lapsuuden ystävätär Annika perheineen.

Tällaisessa vaiheessa on Pepin koti Liljojen Laaksossa. Sakarilla ja Amandalla on ollut työtä auttaa omalaatuisesti ajattelevaa punapäätä unelmakodin luomisessa.

Keittiö on tällaisessa vaiheessa. Pöytä on jatkettava, joten siinä on tilaa toteuttaa monenmoista hanketta. Koska keittiössä syödään, voi myös hätä yllättää. Sen tähden Pepistä oli ehdottoman tärkeää, että wc on lähellä. Samalla pöntöltä voi rupatella vieraiden kanssa ja viihdyttää näitä. "Kunhan ei pierukilpailulla," pohti Amanda ja sai sentään perusteltua sermin käytön vieraiden mahdollisella häveliäisyydellä.

Koska uni maistuu tunnetusti ruokailun jälkeen, tulee lepotilan olla lähellä. Keittiön vieressä onkin Pepin unihuone. Koko huone on täytetty muhkealla patjalla seinästä seinään ja kasalla tyynyjä. Eipä kukaan tipu sängystä ja miten hauskaa tuollaisessa huoneessa on olla tyynysotaa!

Yläkertaan tultaessa avautuu rapuista aula. Se on Pepin mielestä oiva ulkoiluhuone. Peppi pitää lämpimästä, joten huoneessa voi kuvitella olevan ainainen kesä! Sinne on tulossa valkoinen puutarhakeinu ja hiekkalaatikko, tietysti.

Talon ainoa äkkiseltään normaalin näköinen huone on kylpyhuone. Se muistuttaa Peppiä hänen Pariisin ajastaan. Vaikka Peppi pitää ekologisesta ajattelusta, hän tahtoi kylpyammeen. Sehän on paras paikka pestä astiat, pyykit ja itsensä. Ei tarvitse turhaan vesipistettä keittiöön! Kylpyhuoneesta avautuu ovi pienelle parvekkeelle, jossa voi pyykkejä kuivatella sekä astioita ja herra ties mitä kaikkea. Kyllä Peppi keksii!

Kun Peppi istuu terassillaan, katselee taloon tulevia värejä, hengittää raitista maalaisilmaa ja katsoo yhtä talon muista asukkaista, hän tuntee ilon kuplivan sisällään.
"Sepäs se. Ilotalo. Se on tämän talon nimi," Peppi päättää. Mitähän siitä nimestä mahtavat kyläläiset pitää?

Kaikki on vinksin vonksin

Myönnän: miniatyyrit ovat olleet taka-alalla. Nyt on vain sellainen aika. Elämä on tehnyt yllätyksiä pitkin vuotta, joten minkäs teet. Liljojen Laakso saattaa myös pienentyä yhdellä talolla. Katsotaan. Haaveilemani nukkekotihuone on aivan samassa tilassa, kuin aiemmin. Vuodatus otti ja kadotti kaikki kuvat. Gert-karhu katosi. Minne kummaan? Sitä ei tunnu kukaan tietävän. Lama ja muutama muukin yllätys kiristävät talouttani ja lupasin itselleni keväällä, etten vuoteen osta mitään nukkekoteihin. AIka hyvin on lupaukseni pitänyt, pari pienen pientä poikkeusta lukuun ottamatta.

Koska Liljojen Laaksoon selvästi kaivattiin pientä piristysruisketta, on sellainen kehkeytymässä. Olisin uuden asukkaan tahtonut esitellä toisella tapaa, mutta aika ei nyt annan myöten kuvata alkuperäisen ajatuksen mukaan. On kiva päästä päivittämään tätä onnettomana hiljaiseloa viettänyttä blogiani.

Kaikki alkoi viime tammikuussa, kun huomasin huutonetissä tämän talon:

Se on GreenLeafin Arthur. Se oli tässä näkyvässä kunnossa, osin kasattuna ja laitettuna.

Innolla aloin maalata ja laudoittaa talon ulkopintaa. Tämän talon asukas ei värejä kaihda ja niitä kipeästi kaipasinkin talven keskelle!

Ihana talonmyyjä antoi mukaani mm. lautoja ja asukkaalle pientä kivaa, jotka esittelen tuonempana. Huomasin myös, että oivan lautapinnan saa erilaisten pahvipakkausten pahvista. Leikkelin ja liimasin kiiltävän pinnan vaneria vasten, jolloin karheampi pinta imi maalin tasaisesti. Katto, ikkunanpielet, terassin kaiteet ja muut korsiteet puuttuvat, mutta asukkaat jo nautiskelevat terassista. Kuka kumma onkaan tuo puna- ja lettipäinen naikkonen?

Schleichin viemää

Hei hellurei ja ihanaa kevättä, runsaasta koivun siitepölystä huolimatta! Palaan ajassa taaksepäin ja esittelen yhden hurahduslisän. Kaikki alkoi oikeastaan tästä pahkasikapossusta. Se hurmasi Schleichin hyllyssä ja katselin niitä muitakin, eritoten afrikkalaisia eläimiä.

Sitten tuli tämä afrikkalainen pienoismaailma joululahjaksi kaveripariskunnalta 2010. Ukkeli ja Akkeli Nukkeleille oli saatava koti.

Viime jouluna sain tämän Schleichin eläinsairaalan sulholtani lahjaksi. Se on täydellinen Nukkeleiden tarpeisiin. He pyörittävät matelija- ja sammakkoeläinkenttätöiden lisäksi kotonaan luonnonvaraisten eläinten hoitolaa. Talon takana on karsinoita.

Etupihalla veranta ja ikkunoissa hurmaavat luukut suojaavat keskipäivän paahteelta.

Nukkeleiden etupihalla käyskenteleekin jo tuo orpo possu, kirahvi ja lauma surikaatteja, jotka siellä asustelivat jo ennen Nukkeleita.

Hoidossa on jo isosarvikuono, virtahepo ja pihalla tekevät tuttavuutta orpo elefantin poikanen ja komea hampainen uros.

Pikkuhiljaa täytyy sisustaa Nukkeleille koti tuohon sisäpuolelle. Sinne täytyisi mahduttaa kunnon pöytä tietokoneelle, muutamia terraarioita matelijoille. Sänkynä voisi toimia riippukeinu, jos sellaisen saan kauniisti ruuvattua muoviseiniin... Täytyy myös opetella leikkimään katon kautta, vaikka Afrikassa tapahtuukin eniten ulkona. ;o)

Nukkelit nauttivat eläimiä kuhisevasta, hikisestä ja seikkailun makuisesta elämästään Afrikassa.

Mikäpä siinä, kelpaisi se minullekin. ;o)

Askel kohti unelmaa

Niin se päivä koitti. Päivä, jota Katariina Kisuli oli odottanut kovasti. Amanda opettaa häntä leipomaan! Näinköhän Katariina oppeja tarvitsee? On aika taitava tassuinen kisu ilman keijuakin. Ehkäpä hän paremminkin kaipaa itsetunnon vahvistusta.

Ensimmäiseksi Amanda ja Katariina pyöräyttivät suloisen kuivakakun herkullisella kuorrutuksella. Siitä he jatkoivat vaaleanpunaisten keksihahmojen teolla. Katariina nautti. Kerrankin rauhaa ja aikaa keskittyä vain ja ainoastaan leipomiseen. Oli viisas ratkaisu tavata Amandan pikkumökin rauhassa. Ei roikkunut pentuja helmoissa. Kissaäidin omaa laatuaikaa!

Tiskipöydällä koristelua odotti pellillinen keksejä ja herkulliset leivonnaiset houkuttivat tuoksullaan ja kauniilla ulkomuodollaan. Amanda nautti Katariinan seurasta ja leipurin taidoista.

"Näinköhän mitään uutta osaan opettaa Katariinalle," tuumi Amanda leivonnaisia katsellen samalla, kun valmisti herkulliset kaakaot.

Pian olikin aika maistella päivän tuotoksia.

Katariina istahti sohvalle tyytyväisenä ja lipitti makoisaa kaakaota, jota Amanda oli vahvistanut mansikkakermavaahdolla ja ripauksella itsetunoa vahvistavaa taikaa. Aivan hippunen vain!

"Voi Amanda miten ihana päivä! Kiitos suunnattomasti! Täytyy myöntää, että leivonnaiset eivät ole lainkaan hullumpia! Lähikaupungin kondiittorin herkut ovat perin kuivakoita ja mauttomia näihin verrattuna." Katariinan nappisilmät loistivat ja unelma tuntui olevan jo lähes toteutunut. "Katariinan konditoria, Kisun nisut, Karvatassun herkut...," Katariina pohti nimivaihehtoja mielessään katse kaukaisuuteen tuijottaen. Amanda oli iloinen ystävänsä puolesta. Unelmat on tehty toteutettaviksi!

(Tosi elämän taikuri on valmistanut nämä herkut. Sydämellinen kiitos hänelle! <3 )

Roopea ja Roosaa hemmotellaan

Samaan aikaan, kun Sakari Hirvi vei rakastetulleen hurmaavan luppakorvakanin ja kertoi myös Ruusuloiden antaneen kodin kanin koiratovereille, Ruusulassa lapset riemuitsevat. Heidän vinttihuoneensa on täynnä iloista kujerrusta. Vanhemmat olivat noutaneet koirat oltuaan nuorisoseuraintalon siivousurakassa.

Roope sai hurmaavan bernhardilaisen pennun.

Roosa sai kaksi vanhempaa silkkiterrieri tyttöstä.

Hetkeksi unohtui rakas Lontoosta saatu nukkekin, jolle Roosa sai joululahjaksi vaunut.

Myös vanha ja rakas nukke myös nököttää vuoteella unohdettuna.

Eikä Roopekaan näe muuta, kuin ihanan koiransa.

Saa nähdä miten Ruusuloiden kaksi koiraa hyväksyvät uudet tulokkaat ja miten pentu sotkee sisustusta... Riemulla ei ole rajoja lasten vinttihuoneessa tänä iltana. Vanhemmat tahtoivat ilahduttaa lapsiaan, jotka olivat pyyteettömästi osallistuneet hyvän joulun järjetämiseen naapurin Sylvian lapsille.

Sakarin yllätys Amandalle

Niin jäi Prahan kuu ja muita unelmia-blogi elämään vuodatukseen, mutta miniatyyrikylän elämä jatkuu täällä. Jos vuodatus suostuu joskus toimimaan, katson josko siellä jatkaisin sisustukseen liittyvissä asioissa ja pyhittäisin tämän blogin puhtaasti nukkekodeille. Joka tapauksessa en sulje vuodatuksen blogia. Onhan siellä kylän synnyn historia. :o) Tämän blogin aivan alalaidasta löytyy tietoa tarinoiden kirjoittajasta ja kuvaajasta, mahdolliset blogin lukijat, kategoriat yms. Tarkoitus oli muutenkin vaihtaa bloggeriin, mutta olisin tahtonut aloittaa toisella tavalla. Pidemmittä puheitta jatkan siitä, mihin Liljojen Laakson joulutunnelmissa jäätiin.

Kyläläiset siivosivat yhdessä seuraavana päivänä nuorisoseuraintalon. Väki nautti mukavista muistoista ja pohtivat voisiko yhteisjoulusta tehdä perinteen. Kaikki olivat nauttineet joulun helppoudesta ja pyytettömästä antamisen ilosta.  Viimein Amanda Aurinkoinen pääsi vetäytymään oman kotinsa rauhaan. Hänelle riitti melu, iloinen sorina, lasten riehakkaat kiljahdukset. Vaikka ne olivat positiivisia ääniä, on silti hiljaisuus äänistä parhain, tuumi Amanda kotinsa rikkumattomassa rauhassa.

Amanda selaili kirjaa, jonhon oli Keijulassa tallentanut herkullisien leivonnaisten ohjeet. Hän pohti, mitä voisi opettaa Katariina Kisulille lupauksensa mukaisesti. Yhteinen leivontatuokio lähestyi nopeasti. Yllättäen ovelta kuului koputus.

"Hei Amanda-kulta!" Sakarin silmät tuikkivat rakkautta ja lämpöä. "Minulla olisi sinulle pieni joiululahja, jota en tahtonut muiden nähden antaa. Voisitko tulla pihallesi?"

Amanda nousi yllättyneenä ja ilahtuneena ja seurasi Sakaria ulos auringon paisteeseen.

Karlos Krokotiili oli ottanut tavaksi salaa kavuta tuolille lekottelemaan ja paistattelemaan kauniissa auringonpaisteessa.

"Karlos, senkin rontti! Häivy ja vähän äkkiä! Amanda ja Sakari ovat tulossa. Sinun paikkasi on lammen laidalla," komensi Luna tiukasti matelijaa, joka liukkaasti vilahti pienen pihalammen reunalle.

"Istuhan tuoliisi rakas," Sakari johdatti Amandaa. Luna loi tiukkoja katseita krokotiilin suuntaan.

"Mitä ihmettä Sakari," Amanda myhäili.

Myös Karlos seurasi paikoiltaan tiukasti tilannetta. Kunhan Sakarin lahja ei vaikeuttaisi hänen elämäänsä.

Sakari katosi kulman taakse ja tuli sieltä nopeasti nostaen suloisen luppakorvakanin Amandan syliin.
Luna pomppi heti lähemmäs katsomaan uutta toveriaan.
" Voih! Mitä ihmettä hirvi-kulta? Onpa suloinen kani!"
" Kävin Ruusulan Rudolfin ja Aadan kanssa katsomassa erään menehtyneen rouvan lemmikkejä ja päätimme tarjota niille kodit. Ajattelin, että pitäisi pupusta. Sen nimi on Selene.  Toivottavasti se tulee Lunan kanssa toimeen."

"Olen aivan sanaton!" Amanda tunsi kyyneleiden polttelevan silmäkulmissaan.

Amanda laski Selenen maahan ripauttaen huomaamattomasti keijupölyä Selenen turkkiin varmistaakseen, että Luna hyväksyisi tulokkaan. Luna pomppi samantien nuuhkuttamaan.

"Jos Luna ei hyväksy Seleneä, voin toki ottaa sen meille poikien lemmikiksi," kiirehti Sakari sanomaan. 

Amanda hehkui onnea kilpaa auringon kanssa. Käsi Sakarin sorkassa keiju antoi onnen läikehtiä ja peräti pakahduttaa. Oli täysin hiljaista, eikä Sakarikaan tahtonut rikkoa levollista hiljaisuutta, joka keijun pihalla vallitsi. Yhdessä hirvi ja keiju katselivat kaneja ja pientä krokotiilia.

"Hei Selene! Minä olen Luna. Tervetuloa meille! Hmm... Tuoksutpas sinä hyvälle ja tutulle."
"Hei Luna! Onpa kivaa saada uusi koti. Hetken jo pelkäsin, että minun käy huonosti, kun omistaja lähti, eikä palannutkaan. Olen jo iäkäs kani ja nautin loikoilla lämpimässä."
"Saat olla rauhassa, en sinua kiusaa. Ota rennosti vain. Tosin kannattaa hitusen varoa tuota Karlos Krokotiilia. Se katselee tuolta vesilammikon reunalta. Ei se mitään ole tehnyt ja tuskin uskaltaisikaan, mutta on sillä silti pedon vietti ja terävät hampaat."
"No johan on! Eläkepäivät krokotiilin rinnalla. No, minäpä pidän takajalkojen iskun kipakkana ja hampaat terävinä, varmuuden vuoksi." Selene vilkaisi varoittavasti Karlosia.

"Hui jui! Lisää noita houkuttelevia, mutta kauheita talttahampaita! Minkä tempun hirvi tekikään!" kauhisteli Karlos itsekseen ja vapisi huomatessaan Selenen tuikean vilkaisun. Eläintenkieltä ymmärtämättöminä, Amanda ja Sakari istuivat tyytyväisinä ja ihastellen eläimiä, jotka sopuisan näköisesti pihalla oleilivat.