lauantai 10. maaliskuuta 2012

Sakarin yllätys Amandalle

Niin jäi Prahan kuu ja muita unelmia-blogi elämään vuodatukseen, mutta miniatyyrikylän elämä jatkuu täällä. Jos vuodatus suostuu joskus toimimaan, katson josko siellä jatkaisin sisustukseen liittyvissä asioissa ja pyhittäisin tämän blogin puhtaasti nukkekodeille. Joka tapauksessa en sulje vuodatuksen blogia. Onhan siellä kylän synnyn historia. :o) Tämän blogin aivan alalaidasta löytyy tietoa tarinoiden kirjoittajasta ja kuvaajasta, mahdolliset blogin lukijat, kategoriat yms. Tarkoitus oli muutenkin vaihtaa bloggeriin, mutta olisin tahtonut aloittaa toisella tavalla. Pidemmittä puheitta jatkan siitä, mihin Liljojen Laakson joulutunnelmissa jäätiin.

Kyläläiset siivosivat yhdessä seuraavana päivänä nuorisoseuraintalon. Väki nautti mukavista muistoista ja pohtivat voisiko yhteisjoulusta tehdä perinteen. Kaikki olivat nauttineet joulun helppoudesta ja pyytettömästä antamisen ilosta.  Viimein Amanda Aurinkoinen pääsi vetäytymään oman kotinsa rauhaan. Hänelle riitti melu, iloinen sorina, lasten riehakkaat kiljahdukset. Vaikka ne olivat positiivisia ääniä, on silti hiljaisuus äänistä parhain, tuumi Amanda kotinsa rikkumattomassa rauhassa.



Amanda selaili kirjaa, jonhon oli Keijulassa tallentanut herkullisien leivonnaisten ohjeet. Hän pohti, mitä voisi opettaa Katariina Kisulille lupauksensa mukaisesti. Yhteinen leivontatuokio lähestyi nopeasti. Yllättäen ovelta kuului koputus.


"Hei Amanda-kulta!" Sakarin silmät tuikkivat rakkautta ja lämpöä. "Minulla olisi sinulle pieni joiululahja, jota en tahtonut muiden nähden antaa. Voisitko tulla pihallesi?"


Amanda nousi yllättyneenä ja ilahtuneena ja seurasi Sakaria ulos auringon paisteeseen.


Karlos Krokotiili oli ottanut tavaksi salaa kavuta tuolille lekottelemaan ja paistattelemaan kauniissa auringonpaisteessa.


"Karlos, senkin rontti! Häivy ja vähän äkkiä! Amanda ja Sakari ovat tulossa. Sinun paikkasi on lammen laidalla," komensi Luna tiukasti matelijaa, joka liukkaasti vilahti pienen pihalammen reunalle.


"Istuhan tuoliisi rakas," Sakari johdatti Amandaa. Luna loi tiukkoja katseita krokotiilin suuntaan.


"Mitä ihmettä Sakari," Amanda myhäili.




Myös Karlos seurasi paikoiltaan tiukasti tilannetta. Kunhan Sakarin lahja ei vaikeuttaisi hänen elämäänsä.


Sakari katosi kulman taakse ja tuli sieltä nopeasti nostaen suloisen luppakorvakanin Amandan syliin.
Luna pomppi heti lähemmäs katsomaan uutta toveriaan.
" Voih! Mitä ihmettä hirvi-kulta? Onpa suloinen kani!"
" Kävin Ruusulan Rudolfin ja Aadan kanssa katsomassa erään menehtyneen rouvan lemmikkejä ja päätimme tarjota niille kodit. Ajattelin, että pitäisi pupusta. Sen nimi on Selene.  Toivottavasti se tulee Lunan kanssa toimeen."




"Olen aivan sanaton!" Amanda tunsi kyyneleiden polttelevan silmäkulmissaan.

Amanda laski Selenen maahan ripauttaen huomaamattomasti keijupölyä Selenen turkkiin varmistaakseen, että Luna hyväksyisi tulokkaan. Luna pomppi samantien nuuhkuttamaan.
"Jos Luna ei hyväksy Seleneä, voin toki ottaa sen meille poikien lemmikiksi," kiirehti Sakari sanomaan. 

Amanda hehkui onnea kilpaa auringon kanssa. Käsi Sakarin sorkassa keiju antoi onnen läikehtiä ja peräti pakahduttaa. Oli täysin hiljaista, eikä Sakarikaan tahtonut rikkoa levollista hiljaisuutta, joka keijun pihalla vallitsi. Yhdessä hirvi ja keiju katselivat kaneja ja pientä krokotiilia.

"Hei Selene! Minä olen Luna. Tervetuloa meille! Hmm... Tuoksutpas sinä hyvälle ja tutulle."
"Hei Luna! Onpa kivaa saada uusi koti. Hetken jo pelkäsin, että minun käy huonosti, kun omistaja lähti, eikä palannutkaan. Olen jo iäkäs kani ja nautin loikoilla lämpimässä."
"Saat olla rauhassa, en sinua kiusaa. Ota rennosti vain. Tosin kannattaa hitusen varoa tuota Karlos Krokotiilia. Se katselee tuolta vesilammikon reunalta. Ei se mitään ole tehnyt ja tuskin uskaltaisikaan, mutta on sillä silti pedon vietti ja terävät hampaat."
"No johan on! Eläkepäivät krokotiilin rinnalla. No, minäpä pidän takajalkojen iskun kipakkana ja hampaat terävinä, varmuuden vuoksi." Selene vilkaisi varoittavasti Karlosia.

"Hui jui! Lisää noita houkuttelevia, mutta kauheita talttahampaita! Minkä tempun hirvi tekikään!" kauhisteli Karlos itsekseen ja vapisi huomatessaan Selenen tuikean vilkaisun. Eläintenkieltä ymmärtämättöminä, Amanda ja Sakari istuivat tyytyväisinä ja ihastellen eläimiä, jotka sopuisan näköisesti pihalla oleilivat.